Road to Valhalla

Road To Valhalla – Matkan Saaga – päivä 6

Maanantai, 21.9.2020

Vanha Rauma, uusi päivä. Silmien suurinpiirtein auettua, käväisimme hotellin ravintolassa nauttimassa ihan kelpo aamiaisen. Kukahan on määritellyt, että jokaisen majoituslaitoksen aamupalapöydässä pitää aina olla kananmunaa useammassa muodossa, sekä pekonia, pieniä lihapullia ja prinssinakkeja? Kyseessä ei toki ole varsinainen ongelma, kun meidänkin lautasiamme katsoi, mutta tämä jäi mieleen muuten aamuraukeasta pöytäkeskustelusta.

Saimme melko ripeästi auton pakattua ja pääsimme tien päällekin sangen jouhevasti, lukuunottamatta pientä korttelirallia, jonka aiheutti Vanhan Rauman katujärjestelyitä ymmärtämätön navigaattori. Olisiko ollut kielimuuri vai aamukankeus, mene ja tiedä. Aurinkoinen aamu, hyvä matkamusiikki ja ohi vilisevät rauhalliset maisemat saivat hymynkareen suupieleen ja matkan taittumaan joutuisasti.

Päivän ensimmäinen kuvauskohteemme oli Rauman itäpuolella sijaitseva Sammallahdenmäki. Paikalla sijaitsevat vanhimmat kalmistoröykkiöt on ajoitettu yli 3000 vuoden taa, kun taas viikinkiaika lasketaan ajoittuvan vuosiin 793-1066 jälkeen ajanlaskumme alun. Halusimme kuitenkin nostaa kuviin mukaan myös viikinkien arvostuksen menneitä sukupolvia kohtaan, eikä varmastikaan ole kovin kaukaa haettua, että röykkiöhaudat ovat olleet pyhä paikka myös tuon ajan ihmisille.

Autopaikalta itse röykkiöille oli pieni patikointi kuvausvarusteiden kanssa. Olimme toki nähneet kuvia paikasta, mutta omin silmin todettuna kohteen vaikuttavuus on omaa luokkaansa. Tuhansia vuosia vanha historia ja kalmiston arvokkuus huokuivat aivan omanlaistaan tunnelmaa ja tuntui, ettei kirkkaasti paistavan syysauringon lämpö selättänyt röykkiöiden yllä viipyilevää viileää harsoa.

Kalmistoröykkiöissä on kivi jos toinenkin.

Projektia ajatellen koetimme käyttää ainutlaatuista paikkaa hyväksemme mahdollisimman paljon, joten haimme erilaisia kuvakulmia, kerrontaa ja tunnelmia. Saimme jälleen hyvää materiaalia kasaan, kuin myös paljon pohdittavaa ja puhuttavaa mieleenjäävästä paikasta.

Kun kohde oli nipussa, suuntasimme matkan kohti Poria. Matkalla poikkesimme aivan puhtaasta mielenkiinnosta tustustumassa vielä Euran kuuluisaan Kuninkaanhautaan, joka on suurimpia röykkiöhautoja pohjoismaissa. Arviolta noin 2000 kuutiota kiveä keottuna miltei 40m halkaisijalle on mielenkiintoinen, vaikkakin harmillisen vähän tutkittu nähtävyys.

Porin rautatieasemalta noukimme kyytiin iltapäivän kuvauksia varten vielä toisen mallin, Sini Ahosen aka Molla la Donnan, joka on vastannut osittain myös projektin puvustuksesta, sekä verkkosivujen rakentamisesta. Käväisimme nappaamassa välipalat tienvarsikuppilassa ja sen jälkeen suuntasimme Yyterin hiekkadyyneille.

Yyteri on aina kokemus ja niin nytkin. Tähän vuodenaikaan ei rannoilla auringonpalvojia juurikaan näkynyt, mutta todella navakasta tuulesta oli nauttimassa sitäkin enemmän surffaajia jos jonkinlaisilla viritelmillä. Pääsin itsekin miltei testaamaan millaista on leijua tuulen mukana, sillä valonmuokkaimen sateenvarjonmainen kupoli oli viedä miehenkin mennessään.

Hiusten lepatus ja ilmeet kertovat tuulesta, sekä lentävästä hiekasta.

Kovan tuulen vastapainona Yyterin valo oli onneksi pehmeää. Tätä Jone hyödynsikin vahvasti – kuin myös rantaa ja dyynejä – upeissa kuvissa, joissa punaiseen puettu viinkinkinainen puhuu merenjumala Njordille. Sen verran lujaa hieno hiekka puhureissa lensi, että kun kuvat oli purkitettu, oli koko ryhmämme saanut myös täydellisen, hiekkapuhallustasoisen ihonkuorinnan. Puhumattakaan taskuissa, kengissä, laukuissa ja korvissa mukana tulleesta parista ylimääräisestä dyynikilosta.

Viikinkejä tutkiessa varsinkin populäärikulttuurissa näkee usein viittauksia siihen, että voitettujen vihollisten pääkalloista olisi juotu snapsia. Vaikka moinen seikka ei fakta olekaan, täytyy asiaa tällaisessakin projektissa edes sivuta. Tällä kertaa tyydyimme Porin Kalloon, eli Mäntykallon saareen, joka olikin mitä otollisin kohde valkyyriakuvien ottoon. Kukonsulkapäähine ja malli itse kestivät aaltojen piiskauksen ja tuulen tuiverruksen aiheuttaman koetoksen olosuhteisiin nähden mallikelpoisesti. Kun viimeiset rannikkotyrskyt oli ikuistettu, otimme suunnan takaisin kohti sisäisempää Suomea.

Kallo. Kuvausta. Ei snapsia.
Tyrskyjä ja valoa Kallossa.

Aikataulullisesti olimme pysyneet suunnitelmassa, mutta pitkä päivä, rämpiminen santasateessa ja puuskaisessa tuulessa tuntuivat jo hiukan. Silti piti vielä rypistää energianrippeet kasaan ja toteuttaa viimeinen vaativampi yökuvaus. Pimeän siis jo saavuttua, könysimme täyden kuvauskaluston ja rekvisiitan kanssa kalliotasanteelle Ylöjärven puoleiselle Näsijärven rannalle. Teimme nuotion sille varatulle paikalle ja pienimuotoisten pimeästä johtuvien kolahdusten ja manausten säestämänä virittelimme salamavalot.

Miltei viisitoistatuntinen päivä tuntui jo melko väkevästi lihaksissa, mutta saimme silti purkitettua vielä mm. esi-isien henkien keskellä mietiskelevän soturin, sekä valkyrian noutamassa kuolevaa. Jotenkuten saimme vielä tuotua kaiken kaluston ja kuvaustiimin ehjänä takaisin autolle. Suoritus, joka ei enää puolen yön lähestyessä ollut aivan ilmiselvä. Toiseksi viimeinen kuvauspäivä oli hoidettu kunnialla loppuun ja uni maistui pitkän päivän jälkeen.

Kuvaaja/malli kaksoisroolituksessa. Viitta harteilla kaikki on hiukan mukavampaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *