Tiistai, 22.9.2020
Kun saimme vihdoin silmät auki, oli aurinko jo korkealla. Edellinen päivä oli ollut pitkä ja sen huomasi kun koitti saada aivoja käyntiin. Onneksi tältä erää viimeiset kuvaukset oli aikataulutettu vasta iltapäivälle, joten saimme kaikessa rauhassa keräillä sekä itsemme, ajatuksemme että varusteet kasaan.
Päivän kuvauspaikaksi oli valikoitunut Nokian kupeessa, Poriin vievän tien varrella oleva kallioinen ja jyrkästi nouseva rinne, missä sekä kasvusto että värisävyt olivat hyvinkin erilaiset verrattuna aiempiin kohteisiin.
Viime vuosien aikana on löytynyt faktaa tukemaan tarinoita kilpineidoista – naissotureista, jotka viikinkienkin joukoissa miesten rinnalla tasa-arvoisina taistelivat. Siksi meillekin oli alusta saakka itsestäänselvyys, että kuviin täytyy saada myös joku tarpeeksi eläytymiskykyinen ja soturin roolin kunnialla kantava nainen. Onneksi moinen löytyi helposti verkoston kautta.
Kun ketjupaitaan sonnustautunut, taistelukirvestä luonnostaan käsittelevä Iiriva huusi kohti kameraa kuin keskellä taistelun hurmosta, näytti hetken siltä, että kaiken nähnyt kuvaajamme Jonekin ottaa pari askelta taaksepäin. Toteutimme myös muutamia kuvia kahden mallin taktiikalla, joten kuvaushetki oli mukavan monipuolinen.
Valo oli kyseisenä päivänä paikoitellen kovempaa kuin koko alkumatkallamme, joten valkyyriasta valoassistentin rooliin hypänneellä Sinilläkin oli hommaa. Pienellä liikkumisella haimme vaihtelua kuviin ja revimme loputkin energian rippeet irti kuvaustiimistämme. Heiluttuamme kohteessa noin puolitoista tuntia ja aiheutettuamme todennäköisesti lievää hämmästystä ohi autoilevalle kansalle, ilmoitti Jone ykskantaan, että homma on purkissa. Olimme saaneet tänäänkin aikaan nipun kovatasoisia otoksia.
Vielä yksi kaluston kasaaminen ja auton pakkaaminen, niin pystyimme hymyssä suin toteamaan vaiherikkaan ja unohtumattoman viikon olevan maalissaan. Tuskin maltamme itsekään odottaa valmiin kuvamateriaalin näkemistä, vaikka siihen vielä paljon Jonen aikaa ja luovaa energiaa kuluukin.
Jone lähti ajelemaan vielä kohti kotiaan poiketen Korpilahdella palauttamassa astalot, kirveet ja muun rekvisiitan Anssille Takomo Routarautaan. Matka välietapilta Pieksämäelle oli ollut kuvaajamme jälkiraportin mukaan suorastaan hypnoottinen kokemus, kun ajoi loppukesän hämärtyvässä illassa Heilungia kuunnellen, koko miehen suorastaan hohkatessa luovaa energiaa raskaan, mutta monella tavalla voimaannuttavan reissun jälkeen.
———————————————-
Vielä kertaalleen suuret kiitokset kaikille tahoille, jotka ovat tämän upean projektin mahdollistaneet ja tähän osallistuneet. Erityiskiitos myös Sinulle, arvoisa lukijamme ja seuraajamme. Meidät hieman yllättikin palava mielenkiinto jolla väki on matkaamme seurannut ja palautetta antanut. On upeata huomata, ettemme ole mielenkiintomme kanssa yksin, kasassa on jo oman heimon ainekset.
Matkamme Valhallaan on vasta aluillaan, vaikka ensimmäinen kuvausretkemme on päättynyt. Myös tämä blogi jatkuu vielä näillä sivuilla, ennen näyttelyn avaamista, joten pidä meidät mielessäsi ja käy välillä vilkaisemassa. Siirrä siis katseesi horisonttiin, kulauta hiukan simaa, vyötä miekkasi, ota tukeva ote pitkälaivan reelingistä ja jatka kanssamme hyvin alkanutta retkeä.
Skål! Till Valhalla! – Valokuvaaja Jone ja Tarinantakoja Rami
