Perjantai, 18.9.2020
Aamu aukeni seesteisenä, kun kömmimme hyvin nukutun yön jälkeen ulos pitkätalon hämystä. Kävimme aamiaisen aikana läpi mahdollisia kuvauslokaatioita päivälle ja pohdimme onnistuisiko ajateltu pistäytyminen Bengtskäriin. Veneaikataulut jättäisivät meille pari kolme tuntia aikaa kuvauksiin ja kelikin näytti siltä, että suurempia paatinkeikutuksia tuskin olisi tuloillaan.
Improvisaatio on hyvä taito ja nopeat liikkeet ovat tunnetusti näyttäviä. Molempia tarvittiin aamun ottaessa melko äkkivikkelästi uuden suunnan, kun saimme ilmoituksen, että Bengtskäriin on menossa kyyti ja meille on onnistuttu järjestämään yöpyminen majakkaluodolla. Aikaa lähtöön oli tässä vaiheessa puoli tuntia.
Viimeinen aamukahvitilkka siis nopealla huikalla ja pientä ravia pitkätalolle. Kaikki kuvaustarvikkeet ja rekvisiitta oli tässä vaiheessa ympäriinsä, sillä emme olleet varautuneet aamulähtöön. Melkoisen ähräyksen, nopean tavaroiden lajittelun, hikoilun ja kelloon tuijottamisen ohella saimme kuitenkin pakattua mukaan todennäköisesti kaiken tarvittavan.
Uskomatonta kyllä, ehdimme rantaan jopa viisi minuuttia ennen venekyydin saapumista. Muut matkalaiset katselivat hyväntahtoisesti kummissaan kun kaksi ukkoa kasasi paattiin mitä erilaisempia laukkuja ja kasseja. Repun kylkeen remmitetty viikinkimiekka herätti myös hiukan huomiota, mutta kun avasimme retkemme tarkoitusta, tyrehtyivät suurimmat kummastelut siihen.
Oli upea tunne päästä matkaan auringon paistaessa ja merituulen humistessa korvissa. Matkaa Bengtskäriin ei ole kuin 15 kilometriä, joten venekyyti Hiittisten saariston halki taittui nopeasti. Pulina loppui ja kamera alkoi laulaa kun massiivisen, kansallisromanttiseen tyyliin suunnitellun kivimajakan siluetti alkoi piirtyä taivasta vasten kaikessa jylhyydessään.
Bengtksärin majakka on merkittävin ja kaunein Suomen majakoista. Se rakentui vain yhdeksässä kuukaudessa vuonna 1906. Tarvittava kiviaines louhittiin luodosta ja kaikki muu maa-aines oli kuljetettu maista. Maamme sodat ovat kaltoinkohdelleet tärkeällä strategisella paikalla sijaitsevaa arkkitehtuurista helmeä, mutta silti majakka seisoo kuin uhmaten merta ja aikoja ylhäisessä yksinäisyydessään.
Toisen maailmansodan aikana luodolla käytiin raivokkaita taisteluita, sillä itänaapurimme joukot pyrkivät räjäyttämään tulenjohtoon ja tähystykseen käytetyn majakan. Taisteluiden ollessa kiivaimmillaan, luodolla ja sen ympäristössä – maalla, merellä ja ilmassa – taisteli kaiken kaikkiaan noin 1500 miestä. Nykyään majakasta löytyy pieni museo, joka kertoo taisteluista hyvinkin tarkasti ja nostaa esiin yksittäistenkin miesten tarinoita.
Majakanvartija Per otti meidät laiturilla vastaan, kertoi hiukan paikasta ja osoitti meidät yöpymispaikkaamme. Punainen, merituulen piiskaama puurakennus toimisi siis tukikohtanamme seuraavan vuorokauden. Makuusijan suolakiteiden täplittämästä ikkunanasta siivilöityvä valo toi paikkaan aivan oman tunnelmansa. Lähdimme kohtalaisen innoissamme tutkimaan luodon kallioiden muotoja, valon ja varjon leikkiä ja merkitsemään parhaita kuvauspaikkoja.
Tuulten tuivertamat ja aaltojen hiomat kalliot kertovat omaa tarinaansa sille, joka osaa katsoa ja kuunnella. Elämää luodolla on yllättävän paljon sekä kasvien että eläinten muodossa. Erilaisia lintuja näimme useita ja törmäsimme myös päivänokosistaan nauttivaan harmaahylkeeseen, joka katseli meitä vain aavistuksen kiinnostuneen oloisena. Napsaisimme muutaman kuvan ja jätimme sen nauttimaan loppukesän auringosta kallioiselle lavitsalleen. Itse sain luotokierroksella myös muistutuksen siitä, että märät kalliot saattavat olla petollisia. Yllättävän nopeilla reflekseillä sain tehtyä pienen suunnanmuutoksen, joka esti merellisen kasteen kun merilevä kengän alla aiheutti muutaman metrin luisun kohti tyrskyjä.
Luotokierroksen jälkeen kävimme vielä vilkaisemassa pienet museohuoneet, joissa kävijä voi tutustua toisen maailmasodan taisteluihin, sekä majakanvartijaperheiden elämään 1900 luvun alusta. Kiipesimme toki myös kaikki 252 porrasta ylös lamppuhuoneeseen ja sen jälkeen tutustuimme vielä saarelle sodan jälkeen rakennettuun melkoisen kolkkoon pommisuojaan. Koska saarella ei muita vierailijoita ollut saimme nauttia ulos katetun erinomaisen herkullisen saaristolaislounaan majakanvartijaperheen seurassa, samalla rupatellen majakasta, sen historiasta ja elämästä luodolla yleisesti. Täydellä vatsalla oli hyvä ottaa pieni rauhoittuminen, ennen iltapäivän parasta valoa ja mielenkiintoisia kuvauksia keskellä Itämerta.
Iltapäivän aikana otimme kuvia neljässä paikassa, sillä kiven ja meren vaikuttavuus kuvakerronnan elementteinä ovat upeita. Jokaisessa otoksessa on valtava määrä muuttujia aaltojen roiskeiden, viikinkiviitan lepatuksen ja pilvien välistä siivilöityvän valon eläessä kaiken aikaa. Kuvatessa Jone pääsi soveltamaan paljon luonnonvalon ja salamavalon yhdistelmää. Oman haasteensa hommaan toi vielä merituuli, jonka vuoksi suurempien valonmuokkainten käyttö oli täysin mahdotonta.
Aika kului nopeasti ja meille tultiin kertomaan, että iltapala oli valmiina. Kävimme nopeasti evästämässä, jonka jälkeen hyödynsimme vielä merellisen auringonlaskun saaden muutamia sangen henkeäsalpaavia otoksia aikaan. Jonella tulee vielä olemaan paljon hankalaa valitsemista edessä, hänen kahlatessaan läpi toinen toistaan parempaa kuvamateriaalia.
Päivän loppupuolella koimme vielä mukavan yllätyksen, kun isäntäperhe oli lämmittänyt saunan. Pääsimme siis kylpemään pois päivän pölyt ja suolat, keskellä pimeää Itämerta. Huippu kokemus tämäkin.
Koska Bengtskärin kaltaiseen lokaatioon ei pääsee kuvaamaan aivan joka päivä, revimme saunan jälkeen vielä loputkin energianrippeet irti viikinkiretkueestamme ja kävimme öisellä luodolla ottamassa pitkällä valotuksella kuvia linnunradan alla. Tämän jälkeen ei lampaita tarvinnut enää paljon laskeskella ja uni tuli miltei kesken lauseen.
